Miten ja milloin käytät aikaa opiskeluun? Otteita muistiinpanoista

Tämän tekstin kirjoittaminen sai alkunsa, kun vuoden lopuksi putsailin pöytääni ja kävin läpi vanhat muistiinpanovihkoni. Olin tehnyt lukuisia kirjauksia ajankäytöstä. Nostan tähän muutaman helmen opiskelunäkökulmalla ryyditettynä:

Mitä on tärkeintä tehdä juuri nyt? Keskitynkö (opinnäytetyö)raportin kirjoittamiseen? Jos sanon ”kyllä” johonkin (tai peräti kaikkeen) muuhun, minulle jää tärkeämpään asiaan vähemmän aikaa. (Viisaus kuultu tiimipalaverissa 4.3.2014.)

Moni asia on ”yksinkertaista, muttei helppoa”: esimerkiksi pieni vatsalihas- tai hengittelyharjoite jää helposti tekemättä. (Ajatus kollegalta Marko Mikkolalta mindfulness-infossa joskus v. 2019.) Minä voisin kysyä itseltäni: Saatko tavaksi kirjoittaa vähän päivässä, esimerkiksi aina sen 10 minuuttia (ks. Svinhufvud, avautuu SAMK Finnaan) vai jääkö se tekemättä? Yksinkertaista, muttei helppoa – ennen kuin tulee tavaksi. Mitä sinä haluaisit hyväksi tavaksesi?

Tähän olin piirtänyt oikein raamit ympärille: ”Suunnittele viikkosi ja päiväsi. Jaa työpäiväsi esim. neljään osaan, kullekin tavoite.” Tässä olisi itsellä oppimista – siksi kai siihen raamit olikin väkerretty. Keskittymistä voi sitten vielä terävöittää vaikkapa pomodoro-tekniikalla (avautuu uuteen ikkunaan Duunitori-sivustolle). Se on yksinkertaisuudessaan hämmästyttävän toimiva.

Helsingin Sanomien haastattelussa ( 10.11.2019, avautuu artikkeliin HS-tilaajalle) aivotutkija Tapani Riekki puolestaan kertoi seitsemän tapaa taltuttaa keskittymistä häiritsevä kaaos. Tässä keskeiset, joita voi hyödyntää opiskelussakin:

  • Pidä sähköposti (ja muut ei kiireiset ilmoitukset) äänettömänä ja pois silmistä.
  • Tee vain yhtä asiaa kerrallaan. ”Multitasking on illuusio. ”
  • Sovi pelisäännöt (esimerkiksi milloin saat opiskella ilman, että kukaan keskeyttää).
  • Tee muistiinpanoja (ja tee aina samaan paikkaan, jottei tarvitse etsiskellä).
  • Kokeile erilaisia työtapoja, mutta vain yhtä kerrallaan. Mieti mikä onnistui.

Rauhoita. Saat paremmin valmista.

Samasta mediasta (HS 13.10.2019) oli myös muistiinpano, joka muistuttaa siitä, että sama ei aina ole parasta kaikille: Muun muassa aivojen toiminnasta kirjoittava tietokirjailija ja ”aamuihminen” Daniel H. Pink kertoi opetelleensa tekemään asiat itselleen otolliseen aikaan ja käyttävänsä aamuihmisen luovat ja keskittymiselle otolliset aamutunnit kirjoittamiseen. Hän kirjoittaa kunnes on saanut valmiiksi tietyn määrän tekstiä. ”Aikaisemmin tuhlasin nämä arvokkaat tunnit vastailemalla sähköposteihin ja selailemalla somea. Nykyisin jätän jopa puhelimeni työhuoneen ulkopuolelle”. Toinen muutos oli hänelle tärkeän kuntoilun siirto aamusta iltapäivään, mikä tuntui heti paremmalta. Kolmas muutos oli työnteon tietoinen tauottaminen: ”Pidän taukoja enemmän kuin ennen. Aivojen kannata tehokkain tapa on tehdä pieni kävelylenkki ulkona. Pyrin tekemään niin säässä kuin säässä.”

Oliko muistiinpanoistani iloa? Joka tapauksessa työniloa sinulle, ja hyvää vapaata aikaa myös!

Kuva: Kuvaaja Heiner palvelusta Pexels.

31.1.2022 lisätty loppuun virke.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *