Montako kappaletta lukuja?

Ote sisällysluettelosta, liittyy tekstin aiheeseen.

Otsikko on tarkoituksellisesti hassusti muotoiltu, mutta peruskysymys on sinänsä aiheellinen. Voidaan hyvin kysyä, moneenko päälukuun esimerkiksi opinnäytetyö jaetaan.

Mitään tarkkaa yksiselitteistä määrää ei ole. Hyvässä opinnäytetyössä voi hyvinkin olla vaikkapa kuusi päälukua, tai 10, riippuen aiheesta ja siitä, miten sitä käsittelee. Todennäköisesti päälukuja ei kuitenkaan ole juurikaan tätä enempää. Jos sinulla on 20 päälukua, ohjaajasi varmasti sanoo, että vähennä niitä: yhdistele, ehkä jopa poista jotain. Isostakaan määrästä lukuja ei välttämättä ole haittaa tekstiä prosessoidessa, vaan joitain kirjoittajia tällainen otsikointi voi auttaa, kunhan niitä lopuksi vähentää. Tekstiä on varsin helppo siirrellä, kun sitä on saanut aikaan.

Luku vai kappale?

Mutta miksi oikeastaan päädyin kirjoittamaan kappaleista ja luvuista? Siksi, että ne menevät tosi usein kirjoittajilta sekaisin: puhutaan kappaleista, kun tarkoitetaan lukuja. Onko sillä väliä? On. Jos kerrot lukijalle, että seuraavassa kappaleessa paneudut asiaan tarkemmin, hänen pitää olla selvillä siitä, mitä tarkoitat. Samoin sinun on helpompi ymmärtää kirjoitusohjeita, kun erotat luvun ja kappaleen. Eli kun katsot sisällysluetteloa, näet luvut: pääluvut ja alaluvut otsikoineen. Ne muodostuvat kappaleista.

Kappale koostuu aina yhdestä asiasta, ja kun asia vaihtuu, vaihtuu myös kappale eli tulee kappalejako. Kokenutkin kirjoittaja välillä miettii, jakaako kappaleen nyt vai myöhemmin – mikä olisi selkeintä?

2–2–2

Kun kirjoitetaan nettiin, siis esimerkiksi nettisivuille ja blogeihin, kappaleet voivat olla hyvinkin lyhyitä. Kun kirjoitetaan raporttitekstiä, esimerkiksi opinnäytetyötä, opiskelijoille annetaan usein ohjenuoraksi 2–2–2-sääntö:
1) jos luvun x alla on alalukuja, niitä on vähintään kaksi (siis vähintään x.1, x.2)
2) luvussa (ja alaluvussa) on vähintään kaksi kappaletta
3) kappaleessa on vähintään kaksi virkettä.

Jos kuitenkin jokaisessa luvussa on vain kaksi kappaletta, ja jokaisessa kappaleessa kaksi virkettä, voit todeta, että sekään ei ohjaajasi mielestä ole hyvä!

2–2–2-malli – nuo kaksi viimeistä kakkosta – on selkeä yksinkertaistus, ihan vain ohjenuoraksi, jotta teksti ei olisi pirstaleista ja töksähtelevää, ja jotta asiaakin olisi tarpeeksi. Jonkinlainen vaihtelu tekstissä on siis luontevampaa ja sujuvampaa, kunhan ei mennä aivan ääripäästä toiseen vaikkapa siinä, minkä mittaisia luvut ovat.

Anne Sankari

Kuva: Ote Theseukseen tätä tekstiä julkaistessa viimeksi tallennetusta SAMKin opiskelijan opinnäytetyön sisällysluettelosta (tekijä Salla Ruotsalainen).

Lähteet ovat lääke

Kuvituskuva: avoimet kirja ja muistiinpanovihko, taka-alalla kirjahyllyssä kirjanselkämykset. Lämmin väritys.

Jotta voi kirjoittaa, on oltava lähteitä. Toistan nykyisin tätä: lähteet eivät ole pakkopullaa, vaan kivijalka. Kysymys ei oikeasti ole siitä, montako lähdettä pitää olla, että opinnäytetyö menee läpi tai eikä siitä, montako kansainvälistä tiedeartikkelia tulee olla kiitettävään arvosanaan. Yksiselitteisiä määrällisiä vastauksia ei ole. Se on kuitenkin selvää, että hyvää tutkimuskirjoittamista – akateemista kirjoittamista, raporttikirjoittamista, you name it – ei ole ilman lähteitä.

Olen pyöritellyt lähdeasioita mielessäni vuosikausia. Nyt tuli mieleen lause: Lähteet ovat lääke. Jaa mihin? Kirjoittamisen kipuiluun, esimerkiksi. Ainakin nämä lähteiden lääkitsevät vaikutukset kannattaa huomioida:

Lähteet ovat lääke,

  • kun ajattelet, että et tiedä aiheesta mitään tai tarpeeksi. Monesti kuulen, että on vaikea kirjoittaa, kun aihe on vieras. Juuri siksi käytät lähteitä. Opiskelijana olet opiskelemassa oman alasi asiantuntijaksi, sinun kuuluukin oppia uutta – siis sinun kuuluu etsiä ja löytää tietoa, muun muassa lukea.
  • kun ajattelet, että sinulla ei ole mitään (tai enempää) sanottavaa asiasta. Se johtuu yleensä siitä, että sinulla ei ole tarpeeksi lähteitä. Kun sinulla on lähteitä, sinulla on myös sanottavaa, eli ns. keksit mistä kirjoittaa.

Lähteillä on dramaattinen vaikutus kirjoittamiseesi. Se ei tarkoita, että ne aina maistuisivat hyvältä tai että niitä olisi helppo niellä. Lisäksi joudut toki myös ”jumppaamaan” tekstin kanssa, pelkkä lähdelääkitys ei riitä. Kirjoittajalla on monenlaiset haasteet itsensä kanssa.

Listasin myös muita vaikutuksia. Lähteet ovat lääke myös

  • kun ajattelet, että et osaa sanoa lähteen asiaa omin sanoin. Käytä useampaa lähdettä ja yhdistele niiden tietoa. Silloin sinun on kirjoitettava niistä omin sanoin (eikä referoida niitä perätysten). Kun tutustut useaan lähteeseen, alat ymmärtää asiaa paremmin. Kun ymmärrät paremmin, omin sanoin kirjoittaminen helpottuu.
  • kun olet epävarma jostain asiasta. Pääset eroon epävarmuudesta tai ainakin suurempaan varmuuteen.
  • kun sinun pitää saada omasta tekemisestäsi enemmän irti. Uusi tekeminen pohjautuu aina vanhaan. Se ei tarkoita, että vanhaan jäätäisiin kiinni, vaan sitä, että pääset rakentamaan omaa työtäsi jo olemassa olevan tiedon pohjalle.
  • moneen tutkimuseettiseen seikkaan: eettinen tutkimus- ja kehittämistyö vaatii aina kunnollista pohjatyötä ja paneutumista aiheeseen eli muun muassa lähteiden käyttöä.
  • siten, että opit paremmaksi kirjoittajaksi, kun käytät lähteitä. Kun luet hyviä lähteitä, kun silmäilet ja syvennyt, näet käytännössä esimerkiksi sitä, miten lähteisiin viitataan, mitä johdantoon kirjoitetaan, miten alallasi kirjoitetaan jne.

Jos lista on mielestäsi täynnä itsestäänselvyyksiä, voit olla tyytyväinen!

Umberto Eco kirjoitti joskus kirjoitusoppaassaan, että ”tutkielma on kuin sika, siitä ei mene mikään hukkaan”. Nykyisin ilmaisussa on ehkä nähtävissä eläintä esineellistävää problematiikkaa toisin kuin Econ lausuman aikaan, mutta idea on ennallaan. Vaikka kaikkea lukemaasi ja tekemääsi et käyttäisikään lopullisessa työssä, olet oppinut niistä uutta.

Anne Sankari

Mainittu:
Eco, U. (1989). Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. Vastapaino.

Kuvituskuva: lil_foot_ / Pixabay

Mikä pomodoro-tekniikka on ja mihin sitä käytän?

yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan (nuolikuvio)

Tutustuin pomodoro-tekniikkaan jo vuosia sitten työretriittiin osallistuessani. Tekniikka on saanut nimensä tomaatinmuotoisesta munakellosta – italian pomodoro tarkoittaa tomaattia. Työretriitti puolestaan on omien töiden hiljaista tekemistä yhteisellä rytmillä.

Pomodoro: keskity sen hetkiseen tekemiseen

Pomodoro-tekniikassa työjaksolla keskitytään siihen tehtävään, mitä on suunniteltu tehtäväksi. Työjakson perusmitta on 25 minuuttia, mutta toki sitä voi muuttaa, jos huomaa jonkin muun toimivan itselle paremmin. Jos pidempi aika ei edistä keskittymistä, kannattaa palata 25 minuuttiin. Työjaksolla muut ärsykkeet rajataan ulkopuolelle: puhelimen kanssa askartelu ja hälytysäänet, sähköpostin ponnahdusikkunat, kahvinhaku, jääkaapilla käynti, juttelu jne.

Perustauko kestää 5 minuuttia, useamman työjakson jälkeen pidetään pidempi tauko. Tauolla ei tehdä työtä. Nyt voi vaikka hakea sitä kahvia! Liikkeelle lähteminen on muutenkin välillä hyväksi. Aina kaikkea muuta elämää ei voi rajata pois keskittymiselle varattuna aikanakaan, mutta silloinkin keskittyminen niin hyvin kuin mahdollista vie työtä eteenpäin.

Pomodoro-tekniikan kehittäjän Francesco Cirillon iskulause on: Tee töitä fiksummin, älä kovemmin, work smarter, not harder. Siinä piilee tekniikan juju. Selkeä tauko auttaa keskittymään työjaksolla. Keskittyessään tekee tehokkaammin ja aikaa vapautuu muuhun. Aika ei kulu välttämishaahuiluun ja aloittamisen miettimisen pohtimiseen.

Pomodoro on helppo järjestää – nyt toimin näin

Pidän opiskelijoille tällä hetkellä sekä oppariretriittejä että kirjoitustreffejä (mitä ne ovat, ks. edellinen kirjoitukseni). Kaikkiin tapaamisiin voivat tulla sekä suomen että englannin kielellä opiskelevat. Osa retriiteistä on kokonaan englanniksi, ja kerran osallistuttuaan suomea taitamatonkin pystyy seuraamaan toiminnan kaavaa myös suomeksi.

Toiminnan kaava on yksinkertainen. Kun mukana on uusia osallistujia, kerron aluksi retriitin ideasta ja toimintatavoista retriitissä. Sen jälkeen ohjaajan puhe onkin yksinkertaista: ”Käydään töihin.” ja ”Nyt on tauko.” Tauoilla saa keskustella, kysyä ohjaajalta neuvoja tai olla hiljaa ja kuuntelematta muiden juttuja.

Tällä hetkellä kirjoitustreffit aikataulutan kuukaudeksi kerrallaan. Lukukauden alussa laitan kalenteriin kaikki retriitit, joita on vähintään kerran kuussa. Retriittejäkin lisään, jos niille on kysyntää ja minulla on kokonainen päivä varattavissa fasilitointiin. Retriitti antaa itsellenikin ohjaajan tehtävästä huolimatta tilaisuuden keskittyä johonkin, enhän retriitin aikana voi osallistua muihin tapaamisiin.

Miten mahtuu kalenteriin ja mistä opiskelijat tulevat?

Miten saan tapaamisia mahtumaan kalenteriini? Kahden tunnin kirjoitustreffit-istunto vie aikaani muulta tekemiseltä korkeintaan 25 minuuttia, yleensä kuitenkin vähemmän. Mielestäni se on hyvin käytettyä aikaa – sitä paremmin, mitä enemmän opiskelijoita on paikalla.

Opiskelijat tulevat kirjoitustapaamisiin eri kautta: joko oma-aloitteisesti nähtyään intranet-sivuni tai -ilmoitukseni, aiheesta kertovan sähköpostin tai esimerkiksi opinnäytetyöohjaajan, opinto-ohjaajan tai erityisopettajan ohjaamina.

Mitä näissä pomodoro-jutuissa parantaisin? Ehkä aloitan brändityön, jotta keskittymistekniikkaa kokeiltaisiin useammin silloinkin, kun ei ole suuria vaikeuksia. Oppariretriitin nimeäkin voisi muuttaa. Keksitkö paremman?

Anne Sankari

Kuva: Pixabay/Geralt

Pomodoro-tekniikasta ja työretriitistä lisää:

Miten yhteinen ajastettu kirjoittamisaika auttaa tekemistä?

Tiimalasi mittaa aikaa

Vedän SAMKissa opiskelijoille oppariretriitin ja kirjoitustreffien nimellä kirjoitustuokioita, joissa ideana on oman työn ajastettu tekeminen. Kirjoitustreffini on kahden tunnin rupeama, retriitissä voi työskennellä koko työpäivän. Käytän molemmissa pomodoro-tekniikkaa sen perusajastuksella: teemme 25 minuuttia töitä, jonka jälkeen on 5 minuutin tauko. Retriiteissä on myös pidempiä taukoja.  Työjaksolla tehdään töitä, tauolla ei tehdä.

Sosionomiopiskelija Anu Niskanen-Similä kertoo saaneensa kirjoitustreffeillä aloitetuksi tehtäviä, joiden aloittaminen ilman ennalta sovittuja kirjoitustreffejä olisi venynyt.
– Kirjoitustreffit on antaneet syyn aloittaa ja jatkaa koulutehtäviä, jotka muuten olisivat venyneet tai jääneet aloittamatta hyvään aikaan. Kirjoitustreffien avulla on päässyt yli myös sellaisesta kirjoitusjumista, kun ei vaan saa kirjoitettua mitään.

Voi käyttää missä vain opintojen vaiheessa

Pomodoro-ajastusta voi hyvin käyttää yksinkin, mutta yhdessä tehtynä työskentelyrytmiin sitoutuminen on monille helpompaa. Tarkoitus on siis saada työskentelyaikaa hallintaan – jopa saada lisää kokonaan vapaata aikaa – ja vähentää stressiä. Opiskelijat ovat huomanneet omat kirjoitustapaamisten tarpeensa silloin, kun deadline on lähestynyt: opinnäytetyö on kesken ja uusi työpaikka odottaa, opiskeluaika on päättymässä tai muuta sellaista.

Tapaamisia, myös ”oppariretriittejä”, voi käyttää oman työnsä apuna pitkin opintoja, ei vain opinnäytetyövaiheessa. Eräs opiskelija kertoi pitävänsä sopimistaan tapaamisista kiinni niin kuin mistä tahansa koko vuosikurssinkin lukujärjestyksessä olevasta ajasta.

Pidän retriitit ja kirjoitustreffit pääosin verkossa – aloitin ne pandemia-aikana. Käytän niihin HILL eli SAMKin Cisco Webex -verkkoneuvotteluhuonettani, muutkin alustat tietysti toimisivat. Verkossa on omat etunsa: toisinaan se säästää kaikkien aikaa ja mahdollistaa minulle tapaamisten järjestämisen useammin, mikä koituu opiskelijoiden eduksi. Tapaamisissa on myös ollut vaikkapa Oulussa tai Riihimäellä asuvia opiskelijoita, joille verkkotapaaminen on ainoa tapaamisvaihtoehto. Verkossa opiskelija itse miettii, missä parhaiten saa tehtyä töitä. Yhdelle se onnistuu kotona (keittiössä, vaatekomeron työpöydän ääressä, sohvalla…), toinen on kertonut menevänsä aina kirjastoon.

”Tämähän toimii minulla”

Palautetta kysyessäni kommentit ovat olleet myönteisiä. Osa siitä voi olla kohteliaisuutta. Luotettavin palaute on, että opiskelija tulee uudelleen – ja yleensä kerran mukaan uskaltautuneet ovat tulleet. Tietysti on hienoa kuulla myös spontaanin ilahtuneita reaktioita, kun alun epäusko työskentelytavan toimivuudesta vaihtuu tyytyväisyyteen: ”Tämähän toimii minulla.” Opiskelijat ovat kertoneet aikaansaamisen ja pystyvyyden kokemuksista, uskonvahvistuksesta oman osaamisen suhteen.

Aloin vetää näitä opiskelijoille, koska olin huomannut, että ne toimivat itselleni. Kaikki ei sovi kaikille, mutta sinänsä pomodoro-tekniikka sopii monenlaisille opiskelijoille. Se on design for all -tyyppinen ratkaisu: kokemukseni mukaan siitä hyötyvät paitsi esimerkiksi ADHD- tai lukivaikeusdiagnoosin saaneet opiskelijat myös opiskelijat, joilla ei diagnoosia tai diagnosoitavaa ole.

Joku, jolle olen ehdottanut mukaan tulemista, on sanonut ajatuksen olevan ahdistava. Mitä sinä ajattelet, voisitko kokeilla?

Anne Sankari

Pomodoro-tekniikasta on selkeä opastus Duunitorin sivuilla (avautuu osoitteessa https://duunitori.fi/tyoelama/pomodoro-tekniikka).

Inspis vastaan perspis – onko aloittaminen vaikeaa?

Onko kirjoittamisen aloittaminen vaikeaa? Joskus on. Vaikka annan muille kikkoja kirjoittamisen aloittamiseen, oma kirjoittaminen välillä hautautuu muun tekemisen alle. Jää kirjoittamatta.

Nyt minun on pakko kirjoittaa heti jotain, koska yhden toisen tekstin olen luvannut ensi viikoksi. Siispä otin kirjoittamiselle aikaa heti aamusta. Siinäpä se:

Ajan ottaminen kirjoittamiselle. Minusta tuntuu, että silloin kun on paljon ideoita, ei ole aikaa. Minua inspiroivat usein opiskelijoiden tekstit. Kuitenkaan silloin, kun palautteenanto on kuumimmillaan, en muka ehdi kirjoittaa.

”Kirjoita 10 minuuttia” on hyvä neuvo. Keskittyneenä hyvinkin lyhyessä ajassa kirjoittaa hämmästyttävän paljon. Mainion kirjoittamisen opettajan Kimmo Svinhufvudin (aukeaa uuteen välilehteen sivustolla https://kokonaisvaltainenkirjoittaminen.fi/) sanoin: Kun kirjoittaa 10 minuuttia aamulla, koko päivä on aikaa kaikelle muulle. Kun sen näin sanoo, tuntuu että harvoin on hyvää syytä jättää kirjoittamatta.

Riman alentaminen. Pyri riittävään, älä täydelliseen. Kun saa aloitettua, pystyy muokkaamaan. Loppujen lopuksi saattaakin ylittää paitsi riman, myös itsensä – ja saavuttaa mainion tuloksen.

Pakko. Yksi kirjoittamisen konsti on pakkokirjoittaminen. Se on juuri sitä, mitä kertookin olevansa: pakottautumista.

Deadline, palautuspäivä eli aineistopäivä on jossain määrin sukua pakolle: se ajankohta, jolloin sovitun asian pitää olla tehtynä. Tietoisuus siitä auttaa kaikkia, vaikka toteutus vaihtelisikin mahdollisimman pikaisesta viime minuuteille.

Inspiraatio. Joku viisas on sanonut, että kirjoittamisessa inspiraation osuus on prosentin luokkaa ja kovaa työtä, hikoilua, perspiraatiota loput 99 prosenttia. Ajatuksen viisaus on siinä, että inspiraatiota ei pidä jäädä odottamaan. Odottavan aika voi olla pitkä.

Jos inspiraatio iskee, pyri hyödyntämään sitä saman tien. Varmin keino saavuttaa inspiraatio on aloittaa kirjoittaminen.

Kuvituskuva: Pixabay /khamkhor