Otsikko on tarkoituksellisesti hassusti muotoiltu, mutta peruskysymys on sinänsä aiheellinen. Voidaan hyvin kysyä, moneenko päälukuun esimerkiksi opinnäytetyö jaetaan.
Mitään tarkkaa yksiselitteistä määrää ei ole. Hyvässä opinnäytetyössä voi hyvinkin olla vaikkapa kuusi päälukua, tai 10, riippuen aiheesta ja siitä, miten sitä käsittelee. Todennäköisesti päälukuja ei kuitenkaan ole juurikaan tätä enempää. Jos sinulla on 20 päälukua, ohjaajasi varmasti sanoo, että vähennä niitä: yhdistele, ehkä jopa poista jotain. Isostakaan määrästä lukuja ei välttämättä ole haittaa tekstiä prosessoidessa, vaan joitain kirjoittajia tällainen otsikointi voi auttaa, kunhan niitä lopuksi vähentää. Tekstiä on varsin helppo siirrellä, kun sitä on saanut aikaan.
Luku vai kappale?
Mutta miksi oikeastaan päädyin kirjoittamaan kappaleista ja luvuista? Siksi, että ne menevät tosi usein kirjoittajilta sekaisin: puhutaan kappaleista, kun tarkoitetaan lukuja. Onko sillä väliä? On. Jos kerrot lukijalle, että seuraavassa kappaleessa paneudut asiaan tarkemmin, hänen pitää olla selvillä siitä, mitä tarkoitat. Samoin sinun on helpompi ymmärtää kirjoitusohjeita, kun erotat luvun ja kappaleen. Eli kun katsot sisällysluetteloa, näet luvut: pääluvut ja alaluvut otsikoineen. Ne muodostuvat kappaleista.
Kappale koostuu aina yhdestä asiasta, ja kun asia vaihtuu, vaihtuu myös kappale eli tulee kappalejako. Kokenutkin kirjoittaja välillä miettii, jakaako kappaleen nyt vai myöhemmin – mikä olisi selkeintä?
2–2–2
Kun kirjoitetaan nettiin, siis esimerkiksi nettisivuille ja blogeihin, kappaleet voivat olla hyvinkin lyhyitä. Kun kirjoitetaan raporttitekstiä, esimerkiksi opinnäytetyötä, opiskelijoille annetaan usein ohjenuoraksi 2–2–2-sääntö:
1) jos luvun x alla on alalukuja, niitä on vähintään kaksi (siis vähintään x.1, x.2)
2) luvussa (ja alaluvussa) on vähintään kaksi kappaletta
3) kappaleessa on vähintään kaksi virkettä.
Jos kuitenkin jokaisessa luvussa on vain kaksi kappaletta, ja jokaisessa kappaleessa kaksi virkettä, voit todeta, että sekään ei ohjaajasi mielestä ole hyvä!
2–2–2-malli – nuo kaksi viimeistä kakkosta – on selkeä yksinkertaistus, ihan vain ohjenuoraksi, jotta teksti ei olisi pirstaleista ja töksähtelevää, ja jotta asiaakin olisi tarpeeksi. Jonkinlainen vaihtelu tekstissä on siis luontevampaa ja sujuvampaa, kunhan ei mennä aivan ääripäästä toiseen vaikkapa siinä, minkä mittaisia luvut ovat.
Anne Sankari
Kuva: Ote Theseukseen tätä tekstiä julkaistessa viimeksi tallennetusta SAMKin opiskelijan opinnäytetyön sisällysluettelosta (tekijä Salla Ruotsalainen).